Tältä sivulta löydät hyödyllistä tietoa ulkomailta saatujen korkotulojen verotuksesta ja veroilmoituksen tekemisestä Suomessa. Raisin on koonnut tämän sivun tiedot huolellisesti Suomen Verohallinnon antamien tietojen mukaan.
Suomessa asuvan yksityishenkilön saamia korkotuloja verotetaan kahdella pääasiallisella tavalla:
Haluamme huomauttaa, että jokainen Raisinin asiakas on itse vastuussa veroilmoituksen täyttämisestä oikeilla tiedoilla. Muistutamme, että Raisin ei anna veroneuvontaa millään tavalla. Huomautamme, että verotus voi myös riippua henkilökohtaisista olosuhteistasi ja että verotukseen voi tulla muutoksia tulevaisuudessa. Yksilöllistä apua verokysymyksiin saat paikalliselta verotoimistoltasi tai Verohallinnon verkkosivuilta.
Suomessa asuva henkilö maksaa myös ulkomailta saaduista korkotuloista veroa Suomessa. Ulkomailta saatu korkotulo on normaalia veronalaista pääomatuloa, johon sovelletaan yllä mainittua pääomatuloverokantaa : 30 % 30 000 euroon saakka ja 34 % tämän ylittävältä osalta verovuoden aikana.
Mikäli ulkomailla on jo peritty vero korkotuloista, kaksinkertainen verotus poistetaan verosopimustilanteissa pääosin hyvittämällä ulkomailla maksettu vero Suomen verotuksessa. Lähdevaltion verotusoikeus on korkojen osalta joissain tilanteissa poistettu kokonaan verosopimuksissa, jolloin tarvetta kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen ei synny. Ulkomaiset korkotulot on ilmoitettava veroilmoituksessa, ja mahdollinen ulkomaille maksetun lähdeveron hyvitys määräytyy Suomen ja kyseisen toisen valtion verosopimuksen mukaan. Lisätietoa maakohtaisista verosopimuksista ja -menettelyistä löydät alla olevasta taulukosta.
Jos saat korkoja, osinkoja tai muita pääomatuloja toisesta maasta, jotkin maat pidättävät maksun yhteydessä paikallisen veron - tätä kutsutaan lähdeveroksi, ja se on laillisesti vahvistettu prosenttiosuus korkotulosta. Koska Suomi on solminut verosopimuksia muiden EU-maiden kanssa, voit usein helposti alentaa tätä mahdollista lähdeveroa tai saada täydellisen vapautuksen, jolloin et yleensä maksa kaksinkertaista veroa.
Alla olevaan taulukkoon on koottu seuraavat maakohtaiset tiedot:
EU-valtio | Vakio lähdevero | Alennettu lähdevero | Lomake | Hyvitettävän veron enimmäismäärä verosopimuksen nojalla (%) |
Italia | Ei lähdeveroa (0%) | Ei lähdeveroa | - | 15% |
Latvia | 25,5% | 10% | Latvian asuinpaikkatodistus (alkuperäinen) | 10% |
Ruotsi | Ei lähdeveroa (0%) | Ei lähdeveroa | - | 0% |
Jos säästösi ovat maassa, joka ei peri korkotuloista lähdeveroa, riittää, että ilmoitat nämä korkotulot Suomen veroilmoituksessa pääomatulona.
Maissa, joissa peritään lähdevero, Raisin toimittaa sinulle ajoissa tarvittavat ohjeet ja/tai asiakirjat, mahdollisesti esitäytettyinä, jotta voit ilmoittaa saamasi korkotulon ja siitä perityn lähdeveron Suomen veroilmoituksella.
Alla olevassa taulukossa on esitetty menettelytavat eri maiden kohdalla:
Italia ei peri lähdeveroa ulkomailla asuvilta, eli olet automaattisesti vapautettu lähdeverosta eikä sinun tarvitse tehdä lisätoimenpiteitä. Riittää, että ilmoitat saamasi korkotulot Suomen veroilmoituksessa.
Koskee pankkia: BluOr AS
Latvia perii säästöjen koroista 25,5% lähdeveroa. Suomessa asuvana verovelvollisena voit alentaa tämän veron 10 prosenttiin. Tätä varten sinun on esitettävä Latvian asuinpaikkatodistus viimeistään 56 kalenteripäivää (8 viikkoa) ennen talletuksesi eräpäivää tai säästötilisi korkojen maksupäivää. Latvian asuinpaikkatodistus on pankkikohtainen ja voimassa 5 vuotta siitä alkaen, kun allekirjoitat todistuksen.
Latvian asuinpaikkatodistus on pankkikohtainen ja voimassa 5 vuotta - talletuskoron lähdeveron alentamiseksi siinä pankissa, jossa säästösi on, ja siitä hetkestä alkaen, kun allekirjoitat asuinpaikkatodistuksen. Jos sinulla on useita talletuksia samassa latvialaisessa pankissa, jotka erääntyvät eri vuosina mutta joiden voimassaolo päättyy kyseisen viiden vuoden ajanjakson aikana, sinun tarvitsee toimittaa Latvian asuinpaikkatodistus vain kerran. Jos sinulla on säästötili latvialaisessa pankissa, sinun täytyy toimittaa uusi asuinpaikkatodistus viiden vuoden välein.
Välttääksesi kaksinkertaisen verotuksen, sinun täytyy myös ilmoittaa korkotulosi Suomen veroilmoituksessa alla olevin ohjein. Ilmoita verohallinnolle saamasi korkotulot sekä niistä maksettu lähdevero, jotta ulkomaille maksettu vero hyvitetään Suomessa. Jos olet maksanut 10% veroa Latviassa, sinun tarvitsee maksaa vain Suomen veroprosentin ja Latvian perimän veron välinen erotus. Tämä tarkoittaa, että Suomessa maksettavaksi jäisi 20% korkotuloista (30% Suomen vero - 10% Latvian lähdevero). Jos korkotulot ylittävät 30 000 euroa, maksettava vero Suomessa olisi ylittävältä osalta 24% (34% - 10%).
Ruotsi ei peri lähdeveroa ulkomailla asuvilta, eli olet automaattisesti vapautettu lähdeverosta eikä sinun tarvitse tehdä lisätoimenpiteitä. Riittää, että ilmoitat saamasi korkotulot Suomen veroilmoituksessa.
Suomessa asuvana yleisesti verovelvollisena tulosi verotetaan Suomessa riippumatta siitä, mistä maasta tulot ovat lähtöisin, ja ne on siksi sisällytettävä Suomen veroilmoitukseesi.
Raisin toimittaa sinulle aina tarvittavat asiakirjat säästötuotteitasi koskevista tapahtumista, kuten tilien avaamisesta, sulkemisesta, jatkamisesta, koronmaksusta jne. Voit käyttää näitä asiakirjoja veroilmoituksen tarkistamiseen tai täydentämiseen Suomessa. Lisäksi saat Raisinilta kerran vuodessa edellisen vuoden tilinpäätöksen, joka on yleiskatsaus Raisin-tilistäsi ja säästötuotteistasi kuluneelta vuodelta. Tilinpäätös toimitetaan sähköisenä versiona Raisin-tilillesi.
Suomessa veroilmoituksen täyttäminen on pääosin automatisoitu, mutta verovelvollisen tulee tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytetty veroilmoitus. Vaikka EU:n jäsenvaltiot voivat vaihtaa tietoja säästöjen korkotuloista, nämä tiedot eivät välttämättä näy automaattisesti esitäytetyssä veroilmoituksessasi.
Voit täyttää veroilmoituksen joko sähköisesti OmaVerossa (vero.fi/omavero) tai paperilomakkeella. Alta näet keskeiset vaiheet ja ajankohdat veroilmoituksen täyttämiseen Suomessa:
Ajankohtaisimmat tiedot verotuksesta löydät aina Verohallinnon sivuilta osoitteesta www.vero.fi tai ottamalla yhteyttä Verohallintoon.